Valitse sivu

sari leinonen

Yrittäjä, kokonaisvaltainen hyvinvointi ja rakennuttaminen

Olen Sari Leinonen, 48-vuotias yrittäjä. Asun Narkiperässä lapsuuden kotipaikassani 18-vuotiaan poikani ja 8-vuotiaan tyttäreni kanssa. Lisäksi perheeseeni kuuluu koira ja kissa, sekä 23-vuotias  Helsingissä asuva tyttäreni. Paluumuutin Kemijärvelle syksyllä 2019 ja sitä ennen asuin reilut 20 vuotta pääkaupunkiseudulla, alkuun Helsingissä ja myöhemmin Tuusulassa.

Palasin Kemijärvelle luonnon ja etenkin järven vuoksi.  Joka päivä nautin luontoympäristön kauneudesta ja sen rauhasta. Olen ylpeänä majoittanut muualta Suomesta ja ulkomailta tulleita vieraitani ja tarjoillut heille järvestä nostettua tuoretta kalaa ja muita luonnon antimia. Olipa vuoden aika mikä tahansa, luontomme kauneus ja hiljaisuus tekevät matkalaisiin positiivisen vaikutuksen.  Koen, että juuri vesistö ja upea vaaramaisema, sekä meille kovin itsestään selvä tapamme elää lähellä luontoa, ovat Kemijärven elinvoiman ja vetovoiman lähteitä.

Lähdin ehdolle kuntavaaleihin, koska tahdon kehittää Kemijärvestä entistä parempaa asuinpaikkaa kaikille ikäluokille. Luonto on voimavaramme ja elinkeinojemme lähde, siksi meillä on velvollisuus huolehtia siitä, että ammennamme luonnon meille tarjoamia lahjoja kestävällä tavalla.

Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta kuntapolitiikasta, mutta nopeana oppijana ja kehitysorientoituneen uskon sen olevan jopa vahvuus silloin, kun on tarve uudistaa ja nähdä asioita tuoreesta näkökulmasta. Maailma ja toimintaympäristömme  muuttuvat koko ajan. Sen lisäksi, että muutokseen on  sopeuduttava, on sitä osattava myös hyödyntää. 

 

 

Sari Leinonen, kuntavaaliehdokas Yhteinen Kemijärvi
Sari Leinonen, Yhteinen Kemijärvi

Perustin oman sivutoimisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin palveluja tuottavan yritykseni vuonna 2017. Päivätyökseni työskentelin tuolloin rakennusalalla. Aloitin työurani Helsingissä vuonna 2000 asuntorakentamisen parissa,  ja vuonna 2014 siirryin rakennuttajakonsulttitoimistoon, jossa työskentelin julkisissa koulu- ja päiväkotihankkeissa, ja viimeiset vuodet  työskentelin kehitysinsinöörin tehtävässä.  Kehitysinsinöörinä pääsin syventymään yrityksen strategiatyöhön ja sen jalkauttamiseen yrityksen arkiseen toimintaan.

Syksyllä 2019 muutin Kemijärvelle ja aloitin työt Itä-Lapin kuntayhtymässä VähäC-hankkeen projektipäällikkönä. Noiden 2,5 vuoden aikana opin valtavasti kestävästä kehityksestä, vihreästä siirtymästä ja ilmastonmuutoksesta kuntien ja yritysten kehittämisen näkökulmasta. Hanketyön kautta  osallistuin myös Ilmasto-Inno- valmennukseen, jossa opiskelin proaktiivista kehittämistä ja palvelumuotoilua julkisen organisaation kehittämisessä.

Vuoden 2022 keväästä lähtien olen toiminut päätoimisena yrittäjänä. Yritykseni Ikivalkea Oy:n kautta tuotan henkisen kasvun, palautumisen- ja stressinhallinnan, sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin palveluja sekä rakennuttajakonsultointia.  Uskon, että työkokemukseni ja osaamiseni kautta minulla olisi paljon annettavaa valtuustotyössä.

Unelma Kemijärvestä

Kemijärvellä moni asia on hyvin. Jos vertaan arkeani täällä arkeeni pääkaupunkiseudulla, niin ero valta ja parhaat pisteet saa Kemijärvi. Koen, että kaikki palvelut, joita olen lapsiperheen arjessa tarvinnut, toimivat täällä paremmin kuin Helsingissä tai Tuusulassa. Arjen helppous, palvelujen hyvä saavutettavuus, monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja eläminen kauniin luonnon keskellä, tekevät Kemijärvestä ihanan paikan asua. Koen, että elämänlaatuni on parempi täällä kuin pääkaupunkiseudulla. Joskus kuitenkin kaipaa ihmisvilinää, monipuolisia ruokaravintoloita, kahviloita ja laajempaa tapahtumakirjoa. Minulla onkin vielä unelmia Kemijärven tulevaisuuden suhteen.

 

Minä unelmoin Kemijärvestä, jossa uskalletaan katsoa pitkälle tulevaisuuteen ja tiedostaa, että puhdas ilma, kaunis luonto ja upea vesistö ovat kultaakin kalliimmat ihmiskunnan murroksessa ja ilmaston muutoksessa. Luonto on täällä lähellä ja läsnä kaikkialla. Täällä voi työpäivänkin jälkeen lähteä metsään tai järvelle, voi marjastaa, sienestää tai kalastaa. Nämä meille niin itsestään selvät asiat, ovat luksusta ja loma- ja viikonloppuherkkua monilla muille maailmassa.

 

Minä unelmoin Kemijärvestä, jossa voimme tarjota meidän elämäntyyliämme myös muille. Matkailun kehittäminen ja kasvu, tuovat kaupunkimme kaduille toivottua pöhinää ja tulovirrasta hyötyvät välillisesti monet toimialat. Matkailun avulla saamme kaupunkiimme eloa ympärivuoden. Moneen muuhun Lapin kuntaan verrattuna järvi ja joki ovat valttimme myös kesämatkailussa. Matkailun myötä saamme laajennettua palveluntarjontaamme ja lisää yrittäjiä myös kivijalkakauppoihin. Kansainvälisen matkailun virkistäessä katukuvaamme, Kemijärvi on vetovoimainen ja tarjoaa tulevaisuuden myös nuorille.

Sari Leinonen, Yhteinen Kemijärvi

ota yhteyttä

sarijohanna.leinonen@gmail.com

Kuntavaaleissa mukana - Yhteinen Kemijärvi

Sitoutumattoman ryhmämme ehdokkaat, olkaa hyvä!